Torstai 09.09.2010 klo 00:24
19.08.2009 klo 14.34 | Hyöty, Ohjelmointi, Työt
Ainakin IE6:lla tämän blogin ulkoasu on ollut jokseenkin kuralla (ts. ei näytä siltä kuin tekijä sen tarkoitti, muista asioista voidaan aina kiistellä). Pitkään aikaan en jaksanut tehdä asialle mitään, sillä logien mukaan suurin osa lukijoista käyttää joko gecko- tai Webkit -pohjaisia selaimia. Pikkuviasta aiheutuvaa sekasotkua on kuitenkin harmillista katsella ja ihmisiä se marginaaliryhmäkin sisältää.
Bim, hieman css-magiaa ja tämäkin asia on nyt hoidossa. Joitakin pienempiä viilauksia toki vielä olisi, mutta ne siirtynevät jälleen hamaan tulevaisuuteen.
07.08.2009 klo 21.53 | Yleiset
Kuva: © Mikko Nieminen 2009Uusi tv-taso.
Kodin1, 249 euroa ja pari yritystä ehjän tason saamiseksi varastolta. Toimitus yhtenä kappaleena, joten ainoaksi riesaksi jäi telkkarin, telkkarin taustavalojen, vahvistimen, kaiuttimien, pleikkarin, tietokoneen, ulkoisen kiintolevyn ja cd-soittimien johtojen sumpliminen. Nyt ainakin kaikki virtajohdot ovat merkitty ihan teipillä ja tekstillä.